Kylätalo-ilta

Kylätalo-Ilta pidetiin 14.5.2018.  Pupulassa. Osallistujia oli 24 henkeä ja keskustelua tuli hyvin. Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Varimo johti iltaa ja toi esille yhdistyksen tarpeen saada toimintaan lisää tekijöitä ja uusia ideoita.  

Johanna Saarivaara esitteli ITTE-hanketta, joka on saanut rahoituksensa Euroopan sosiaalirahastosta, Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistykseltä sekä Kajaanin Kaupungilta. Hankkeen kohderyhmänä on työelämän ulkopuolella olevat henkilöt, joiden katsotaan hyötyvän sosiaalisen kuntoutuksen palveluista. 

Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotasta kertoi, kuinka yhdistystoiminta lähtee liikkeelle hyvistä ja selkeästi määritellyistä arvoista sekä yhteissuunnittelusta. 

Oulunjärvi Leaderista Päivi Koivula kertoi rahoitusasioista. Keskustelua heräsikin erilaisten hankkeiden mahdollisuuksista.  

Loppua kohden keskustelua virittäytyi hyvin ja ideat suorastaan pääsivät lentämään, kun Leena Valtanen kertoi luovuutta käyttäen erilaisia ideoita kyläyhdistyksen kehittämiseksi ja PuPula talon esille tuomiseksi. Ideoilla leikitellen Valtanen toi hyvin esille sen, miten pienistä hullunkurisistakin ajatuksista voidaan saada aikaa suurta. Ja kaikkeen ei tarvita aina rahaa. 

Illasta jäi sellainen tunne, että ideointi pääsi vasta alkuun ja tätä on jatkettava eteenpäin. Sovimme kokoontuvamme keskiviikkona 23.5. klo 18. Pupulaan uudestaan jatkamaan keskustelua meidän ja alueemme tarpeista.